Ajankohtaista

Tapahtumat 2012

Kutsu Sirola & Sirola & Sirola -kirjan julkistamistilaisuuteen

Tervetuloa Sirola&Sirola&Sirola -kirjan julkistamistilaisuuteen maanantaina 2.4. klo 15.30.
Paikka: Rikhardinkadun kirjasto (ykköskerroksen kokoushuone),Helsinki.
Käyntiosoite on Rikhardinkatu 3 (liikuntaesteisille ja lastenvaunujen kanssa tuleville sisäänkäynti kirjaston takaovesta, Korkeavuorenkatu 43 (porttikäytävä).

Sirola & Sirola & Sirola on nimensä mukaisesti kolmen Sirolan - Kari Sirolan (salanimellä Olavi Harmaila), Irma Kerppola-Sirolan ja Harri Sirolan tekstien kokoomateos, jonka julkaisijan, Vihreän elämänsuojelun liiton, syväekologinen filosofia jo kertoo kirjan perusvireestä. Elämäkeskeisyys on teksteissä mitä ajankohtaisinta, vaikka tekstit on ensijulkaistu parina menneenä vuosikymmenenä.

Teksteissä on osuvia analyysejä ihmisen käyttäytymisestä, työn orjuudesta, kasvun mielettömästä pakosta, ihmisten suhteesta terveyteen, elämään ja kuolemaan - muun muassa. Kolumneina Elonkehässä ja Helsingin Sanomissa julkaistut lääkäripariskunta Kari Sirolan ja Irma Kerppola-Sirolan tekstit toimivat ahaa-elämyksien herättäjinä myös vuonna 2012. Niissä on paljon yhtymäkohtia yhteiskunnan vinoutuneisuuteen tänään. Poikansa, kirjailija Harri Sirolan, teki tunnetuksi kohua herättänyt romaani Abiturientti (1980). Harri Sirolan kaunis luontokuvaus päättää ajatuksia herättävän kirjan.

Teoksen ainoa elossa oleva kirjoittaja, Irma Kerppola-Sirola, on mukana julkistamistilaisuudessa. Kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita!

Lisätietoja ja lehdistön vapaakappaleet: Veslin sihteeri Kristiina Anttila p. 044 366 6933 ja vihrea.elamansuojelun.liitto@gmail.com. Vesl myös myy teosta, tiedot näiden sivujen Julkaisut-kohdasta.

Menneet tapahtumat 2012:

Yhdistyksen vuosikokous järjestetään Tampereella lauantaina 17.3. klo 12.30 alkaen, paikkana Kulttuuritalo Telakka, Tullikamarinaukio 3, Tampere. Ennen varsinaisen vuosikokouksen aloittamista Eero Paloheimo Kertoo Kiinan kokemuksistaan. Kokouksen jälkeen omakustanteinen ruokailu Telakan ravintolassa. Tervetuloa!

Tapahtumat 2011

Kehitysutopian umpikuja ja länsimaiden kriisi -seminaari

Taiteilija Miina Äkkijyrkkä, solubiologi Liisa Kuusipalo, filosofi Tere Vadén ja (haastateltavana) kalastaja Pentti Linkola puhuvat Vihreän Elämänsuojelun Liiton järjestämässä Kehitysutopian umpikuja ja länsimaiden kriisi -seminaarissa aikamme kestämättömyydestä. Seminaari järjestetään Tampereella lauantaina 26. marraskuuta, ja se jatkaa VESLin vuotuisia valtakunnallisia 11. hetki !! -seminaareja, joissa kulutusideologian mielettömyys puhuttaa nyt jo kuudetta kertaa. Kehitysutopian umpikuja ja länsimaiden kriisi -seminaari lauantaina 26.11. klo 12 - 18 Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, Tampere.

Tilaisuuden ohjelma:

Klo 12.00 - Alkusanat, VESLin puheenjohtaja Göran Ekström Klo 12.15 - Taiteilija Miina Äkkijyrkkä - Mietteitä maailman menosta - Klo 13.15 - Solubiologi Liisa Kuusipalo - Geenitekniikan utopiat ja karu todellisuus - Klo 14.15 - 15.15 Tauko - Klo 15.15 - Filosofi Tere Vadén - Mitä loppulama kertoo länsimaisuudesta? - Klo 16.15 - Haastattelussa Pentti Linkola, päivän teemat puhuttavat - Klo 17.15 - Loppukeskustelu - Klo 18.00 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Werstaalla on kahvila-ruokala, josta voi ostaa suuhunpantavaa. VESL koostaa tilaisuudesta pamfletin, joka julkaistaan myöhemmin.

Lisätietoja: Göran Ekström, VESLin pj p. 044 321 3351 goran.ekstrom@netikka.fi tai verkkovastaava Kirsi Haapamatti p. 045 6781 291 kirsi.haapamatti@gmail.com ja www.vesl.fi .

Vuoden 2011 kesätapaaminen

järjestetään Vaasassa Anna ja Göran Ekströmin mökillä 13. - 14.8. Lisätietoja yhdistyksen postituslistalta tai hallituksen jäseniltä tai Facebook-ryhmän sivuilta. Kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita!

Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry:n sääntömääräinen vuosikokous

pidetään lauantaina 14.5.2011 klo 13 alkaen Tampereella ravintola Sevillassa, osoitteessa Itsenäisyydenkatu 2. Ennen varsinaisen kokouksen aloittamista filosofi Tere Vadén puhuu aiheista syntytieto ja vallankumous. Kokouksen jälkeen omakustanteinen ruokailu ravintolassa.

Kaikki jäsenet ja jäsenyyttä harkitsevat ovat sydämellisesti tervetulleita kokoukseen!

Menneet tapahtumat 2010

 

Menneet Tapahtumat 2009

Menneet tapahtumat 2008

Menneet tapahtumat 2007

Menneet tapahtumat vuonna 2006